ECODESIGN 2022

Näyttelyn teema on ajankohtainen, koska pandemian aikana ihmisillä oli mahdollisuus siirtyä etätöihin ja siitä on tullut jo vakiintunut käytäntö työkulttuurissa. 

Tehtävänä oli suunnitella kotiolosuhteissa tapahtuvalle päätetyöskentelylle sopiva ergonominen työtaso ja tuoli tai kokonaisuus, joka ottaa huomioon tilan ja mahdollisen tilapäisyyden (helposti koottava/purettava), mahtuen pienempäänkin asuntoon. Ehdotus voi olla myös jokin muu asumiseen, sisustamiseen liittyvä kodin tai julkisen tilan kaluste esim. monitoimi- ja säilytyskaluste, valaisin. 

Ehdotuksen materiaaleina on valittavissa kierrätettävä ja vastuullisesti tuotettu: sertifioitu puu, vaneri ja jokin muu pienen hiilijalanjäljen omaava kierrätysmateriaali.
Tekstiiliä sisältävässä ratkaisussa tulee olla puuvillan korvaava tulevaisuuden sellupohjainen tai kierrätysmateriaalista valmistettu tekstiili. 

Valittujen töiden lisäksi näyttelykokonaisuutta on täydennetty uusilla näkemyksillä ”Kodin monitoimikalusteista” joiden materiaaleina on fossiilivapaa lastulevy. 

Esimerkin ratkaisuja aiheesta on kodin sisutukseen liittyvä kaluste, johon voidaan kerätä kierrätykseen tarkoitettua paperia, kartonkia, muovia, lasia sekä biojätettä. Kaluste, jota voidaan käyttää pöytänä, istuimena, hyllynä, tms, se on muunneltavissa liikuteltavaksi kokonaisuudeksi. 

Ehdotuksissa käytettävänä materiaalina on Koskisen Oy:n uusi ekologinen Zero lastulevy. Se on täysin uudenlainen sisustuslevy, jossa ensimmäisenä maailmassa on korvattu fossiilinen sidosaine uusiutuvalla puuperäisellä sidosaineella, NeoLignolla. 

Lisäksi osaksi ehdotusta voi sisältyä sertifioitua puuta tai

muuta kierrätykseen sopivaa ekologista raaka-ainetta tai kierrätysmateriaalia. 

Lähtökohtana suunnittelulle on huippumuotoilun lisäksi mahdollisimman ekologinen valmistus, materiaalivalinnat, pakkaus ja logistiikka, käyttö, kestävyys ja huollettavuus sekä kierrätettävyys – otetaan huomioon tuotteen elinkaari kokonaisuudessaan. raaka-aineet ja materiaalit ovat eettisesti tuotettuja sekä mahdollisesti sertifioitua tai että ne vastaavat kaikilta osin ekologisia tavoitteita. 

Suunnittelijoita rohkaistiin myös luonnonmukaisten värien käyttöön. Lisäksi huomioonotettavaksi on vientiä / verkkokauppaa ajatellen logistiset ominaisuudet, koottavuus ja pakkaus. 

Tuotteen ympäristönäkökohtien kannalta keskeisimmät valinnat tehdään suunnitteluvaiheessa, koska silloin päätetään hiilijalanjälkeen vaikuttavista materiaalivalinnoista ja tehdään kestävyyteen, kierrätettävyyteen sekä käyttöikään vaikuttavia ratkaisuja. 

2020 Saaduista ehdotuksista näyttelyyn kuratoitiin 35 työtä joista esillä oli 33 ja sisältäen seitsemän Zero-levystä tehtyä työtä.

EcoDesign näyttelyn järjestäjä ja tuottaja Jari Pirhonen / Mainostoimisto Valo Oy Näyttely osaston suunnittelu ja tuotanto Nellia Honkanen, Jari Pirhonen.  Kuratointi EcoDesign Team / Elina Helenius, Hannu Kähönen, Mikko Paakkanen ja Jari Pirhonen

Suuret kiitokset näyttelyn tukijoille: Suomen Kulttuurirahasto,  Askon Säätiö,  Huonekalusäätiö, Messusäätiö.  Yhteistyökumppanit: Koskisen Oy, PEFC-Suomi / Fiskarsin Laatupuu Oy

Yrjö Kukkapuro
Sari Anttonen
Simo Heikkilä
Esa Vesmanen
Hemmo Honkonen
Jussi Manni
George Michelin
Inni Pärnänen
Saara Renvall
Sami Lahtinen
Elina Helenius
Maiju P. Räty
Inni Pärnänen / Marianne Huotari
Max Mecklin
Pekka Harni
Rudi Merz
Harri Kalliomäki
Kaarle Holmberg
Nellia Honkanen
Julia Jämsä
Tomi Laukkanen
Pekka Harni
Yuka Takahashi
Ahti Taskinen
Tapio Anttila
Waltter Mahlberg
Imola Balogh
Mikko Paakkanen
Henrik Enbom
Juri Karinen
Ahti Taskinen
Hannu Kähönen
Helmi Liikanen