ECODESIGN NÄYTTELY LAHDEN PROPUU GALLERIASSA 5.-27.5.2021

Näyttely oli osana Lahti Green Capital 2021 vuotta sekä Lahti Green Design Week -tapahtumaa ja toteutettiin yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulun, Spinnova Oyn sekä PEFC-Suomen kanssa. Näyttely koostui Lahdessa nykyisten ja entisten opettajien sekä opiskelijoitten näkemyksistä mm. etätyökalusteista, valaisimista, tuoleista, tilanjakajista ja ratkaisuista osana sisustusta.

Ensimmäisen kerran oli esillä esimerkkejä huonekaluihin ja sisutsamiseen tarkoitetun tulevaisuuden sellukuitupohjaisen Spinnova Oy:n kehittämän tekstiilin käytöstä.

Mukana olivat Tapio Anttila, Sari Anttonen, Jonas Hakaniemi, Elina Helenius, Kaarle Holmberg, Nellia Honkanen, Hemmo Honkonen, Marianne Huotari, Juulia Jämsä, Harri Kalliomäki, Juri Karinen, Yrjö Kukkapuro, Hannu Kähönen, Sami Lahtinen, Helmi Liikanen, Waltter Mahlberg, Mikko Paakkanen, Inni Pärnänen, Saara Renvall ja Maiju P. Räty.

Osa töistä oli suunniteltu peruuntunutta Habitaren 2020 EcoDesign -näyttelyä varten, joka siirtyy syksylle 2022. Näyttelyn kävijämäärää oli rajoitettu pandemian vuoksi.



JATKO, TAPIO ANTTILA

Haasteena ovat tilankäytölliset ongelmat, ergonomia ja työpisteiden soveltuvuus visuaalisesti kotimiljööseen. Nämä kaikki olisi ratkaistava tasapainoisesti ja vastuullisesti yhdessä kalusteessa. Hintatason olisi oltava myös balanssissa.

JATKO etätyöpiste on suunniteltu huomioiden kaikki ominaisuudet.


FOLDTABLE, SARI ANTTONEN

FoldTable on ratkaisu tilanteeseen, jossa kotiin tarvitaan lisää työpisteitä etätöitä tekeville ja etäkoulua käyville perheenjäsenille. Kevyt aaltopahvista valmistettu kaluste on kompakti, mutta riittävä rajaamaan käyttäjälleen oman tilan. FoldTable mahdollistaa työskentelyn istuen tai seisten. Työtason korkeudensäätö tapahtuu yksinkertaisesti pyörökeppien paikkaa vaihtamalla. Se sopii eri-ikäisille käyttäjille ja sen ulkonäköä on helppo personoida.

Pieni ja kevyt kaluste mahtuu pieneen tilaan ja se on vaivatonta taittaa säilytystä varten kasaan. Jäädessään lopulta tarpeettomaksi, se voidaan hävittää pahvinkeräyksessä.

Materiaalit: aaltopahvi, pyörökepit mäntyä, kumirenkaat.

Kiitos Stora Enso Packaging.


LAMBERG -TYÖPÖYTÄ, JONAS HAKANIEMI

Pieniin tiloihin tarkoitettu työpöytä. Pöydän jalat kulkevat mukana pöydän sisällä. Helppo kasata ja kuljettaa. Jalkojen kiinnitys magneetilla, ei muita metalliosia. kantokahva mukana. Tehty cnc-tekniikalla koivuliimalevystä, kirkas vahapinnoitus. Tuotantovalmis.

Koko kuljetuksessa 800 x 550 x 84 mm. Valmiina 800 x 550 x 750 mm.


ILMATAR, KUUTAR JA AALLOTAR, ELINA HELENIUS

Ilmatar, Kuutar ja Aallotae kankaissa on tutkittu Spinnova®-kuidun ja pellavan yhdisteltävyyttä ja toimivuutta kudotun kankaan sidoksellisissa rakenteissa. 

Kankaat on kudottu Lapuan Kankureiden kutomolla, tuulivoimaa energianlähteenään käyttämillä moderneilla ja tehokkailla kutomakoneilla. 

Kankaat on suunniteltu hyödyntäen Lapuan Kankureiden perusloimia ja kuteina on käytetty värjäämättömiä lankoja. Kankaille ei ole tehty mitään jälkiviimeistyksiä. Materiaalin kulutusta on minimoitu kudontatiheyden optimoinnilla. Kaikki edellä mainitut seikat vahvistavat kankaiden ekologisuutta ja pienentävät tuotannon hiilijalanjälkeä.

Kankaiden materiaalit, Spinnova®-kuitu ja Master of Linen pellava, ovat ekologisia, kierrätettäviä ja biohajoavia.

Spinnova®-kuitu on havupuupohjaista selluloosaa. Sen valmistus langaksi kuluttaa 99% vähemmän vettä kuin vastaava prosessi esim. puuvillalle. Prosessissa ei käytetä liuottimia eikä haitallisia kemikaaleja. Spinnova®-kuidulla on hyvät lämpöominaisuudet ja lujuudeltaan se muistuttaa puuvillaa. 

Pellava on luja, hengittävä ja hienosti kiiltävä kuitu. Se kasvaa nopeasti sadeveden voimin, eikä tarvi keinokastelua. Pellava on täysin biohajoava. Pellavakasvista ei synny jätettä koska kasvin osat hyödynnetään 100%. 

Eurooppalainen Master of Linen pellava täyttää kuidun viljelylle, jatkojalostukselle ja tekstiilien tuotannolle asetetut tiukat laatuvaatimukset. Se on 100% jäljitettävää, ympäristöystävällisesti Euroopassa kasvatettua ja langaksi kehrättyä pellavaa.

Kiitos yhteistyöstä Spinnova Oy, Lapuan Kankurit Oy


APUKAMU, KAARLE HOLMBERG

Apukamu on kotimaisesta koivusta valmistettu etätyöskentelyyn sopiva ergonomisen työasennon mahdollistava kaluste.

Kamu-tuolin selkänojan viilupuristeesta valmistettu työtasovaunu on kevyt ja helposti vedettävissä istuinkalusteen eteen työtasoksi, jonka alapinta toimii säilytystasona.

Puristeosan valmistuksessa ei tarvita uutta muottia, sorvatut tukiosat on valmistettu tuolin jalka-aihioista, joten tuotteen valmistus on ekologista ja helppoa. Puuosien pintakäsittelynä on suomalainen ekologinen Osmo-vaha ja verhoilumateriaali on ekologinen kierrätysmateriaalista valmistettu tekstiili.                                    

Kaikki osat voidaan kierrättää energiaksi ympäristöystävällisesti.


KIIKKU, NELLIA HONKANEN

Kiikku on uudenlainen kokoontaitettava keinutuoli, joka on suunniteltu lähinnä ulkokäyttöön. Istuin muotoutuu istujalle sopivaksi ja jalakset keinuttavat miellyttävästi ilman kaatumisen tunnetta. Protossa materiaaleina on käytetty massiivimäntyä ja -koivua, mutta lopullinen tuote on massiivisaarnea. Istuintyynyt ovat Spinnova Oy sellukuitukangasta.

 Keinuminen tutkitusti rauhoittaa, ja tuolin istuimen riippumattomaisuus tekee siitä erittäin rentouttavan lepopaikan, missä voi esimerkiksi nauttia tauoista etätyön lomassa. 

Materiaalit: Sertifioitu koivu ja mänty

Istuintyynyjen kangas: Spinnova©-kuitu


KUMPARE, HEMMO HONKONEN

Kumpare-tuolin teksturoidut istuin- ja selkänojapinnat on saatu aikaan patentoitua kohokuviointimenetelmää käyttäen. Menetelmä perustuu vanhaan puusepän kikkaan, jonka avulla kolhiintuneita puupintoja voidaan korjata paisuttamalla kasaan painuneet puun syyt takaisin alkuperäiseen muotoonsa lämmön ja kosteuden avulla. Tuolissa käytetty tekniikka, kuvio ja materiaalivalinta ovat pitkän ja kokeellisen tutkimustyön tulosta.  Tuolin lisäksi projektista on myös syntynyt kaappi sekä seinän pätkä jotka ovat myös tuolin tapaan kohokuvioituja. Kalusteet toimivat kohokuviointimenetelmän demo-kappaleina ja esittelevät kukin teksturoidun pinnan eri ominaisuuksia. Tuoli, jonka kanssa vuorovaikutus on intiimeintä, havainnollistaa pinnan haptisia ominaisuuksia. Kaappi puolestaan esittelee suurine pintoineen kohokuvioinnin visuaalisia ja koristeellisia piirteitä. Seinän eri kuviolla painetut verhouslaudat taasen viestivät menetelmän skaalautuvuudesta ja monipuolisuudesta. Vaikka tuolin kohokuvioitu pinta-ala on suhteellisen pieni, soveltuu menetelmä myös suurten pintojen ja metritavaran teksturointiin. Menetelmä mahdollistaa puisten pintojen helpon ja kustannustehokkaan teksturoinnin joka puolestaan avaa uusia sovellutuksia ja käyttömahdollisuuksia puulle materiaalina.

Materiaali: Tervaleppä, puuöljy


PIILO – SHELTER, MARIANNE HUOTARI JA INNI PÄRNÄINEN

PIILO – SHELTER Private Space on kooltaan ja muodoltaan muunneltavissa oleva tilanjakaja. Perusajatuksena on luoda yksityinen rauhallinen tila, julkisille alueille, työpaikoille tai kotiin. Tilanjakaja koostuu loputtomasti yhdistettävistä skaalattavista osista, jotka muodostavat geometrisen kuvion. Käytetty materiaali on kotimainen ympäristöystävällinen koivuvaneri. Pinta-alaltaan suuri kokonaisuus on purettavissa ja se mahtuu pieneen laatikkoon.


LEATHER FOREVER, JUULIA JÄMSÄ

Leather Forever on ryijy, joka on valmistettu täysin huonekalujen valmistuksen yhteydessä syntyvästä ylijäämänahasta.Työhön käytetyt nahkapalat ovat niin kapeita ja hankalan mallisia, että niitä ei oltaisi muuten lähdetty hyödyntämään ollenkaan. Nahkaa ei voida kierrättää, ja on hurjaa kuinka näin ainutlaatuista materiaalia päätyy niin suuria määriä jätteeksi. Nahka kestää aikaa, kulutusta ja elämää, ja sitä tulisi vaalia sen mukaisesti. Ryijy on tehty kangaspuilla kutoen. Loimilankana on puuvillainen kalalanka.

Koko: 1300×1300 mm


ETÄTYÖPISTE, HARRI KALLIOMÄKI

Kotiympäristöön suunniteltu etätyöpiste sisältää korkeussäädettävät työskentelytason ja ergonomisen jakkaran.

Työtaso ja jakkara on purettavissa osiin hel- pomman kuljettavuuden ja huollettavuuden vuoksi.

Työtaso voidaan säätää yhdeksään eri korkeusvaihtoehtoon 60 mm:n välein (750, 810, 870, 930, 990, 1050, 1110, 1170 ja 1230). Jakkaraa voidaa korkeussäätää 30 mm:n välein (550, 580, 610, 640, 670, 700, 730, 760, 790, 820 ja 850)

Valmistusmateriaalina on massiivipuu (tammi, koivu ja saarni). Työpiste on saatavissa useassa kuultovärissä.

Työtason koko on 670×900. Työtason sisällä voidaan säilyttää työskentelyyn tarvittavat tarvikkeet silloin kun siinä ei työskennellä. Eri laitteiden johtoja varten tasossa on kaksi reikää joiden kautta johtojen liittäminen laitteisiin on helppoa, eikä työtasolle keräänny häiritseviä johtoja. 


POLO -SATULATUOLI, JURI KARINEN

”Istuminen tappaa” slogan lienee tarkoituksellinen ylilyönti, mutta työympäristössä on herätty passiivisen istumisen haittoihin. Viime vuosina onkin ilmestynyt paljon uusia tuoleja tukemaan aktiivista istumista. Nämä tuolit, tai ”seisomisavut” ovat kuitenkin usein toimistokaluste- tai apuvälinehenkisiä. 

Muotoilijana koen, että terveellinen istuminen ei saa olla työympäristöön tai tuolin ulkonäköön sidottu. Meillä on suuri tarve aktiiviselle istuinergonomialle myös työpaikan ulkopuolella. Kotitoimisto on päivän sana.

Polo on puinen, korkeussäädettävä satulatuoli. Jalkakiekko on alapuolelta kierrätettyä PET-huopaa ja Istuimen verhoilussa käytetään kierrätyskangasta. Tuoli valmistetaan Suomessa ja se tullaan toimittamaan pienessä paketissa aina asiakkaalle asti (flatpack), jolloin asiakas kasaa tuolin muutamalla ruuvilla itse.


JOKAPAIKAN-TUOLI 2021, YRJÖ KUKKAPURO

YRJÖ KUKKAPURO X SPINNOVA©

Muotoilija Yrjö Kukkapurolla on pitkä historia yhteistyössä EcoDesign-näyttelysarjan kuraattorina, mentorina sekä osanottajana. Kukkapuron suunnittelun keskeiset arvot, kestävyys, ekologisuus ja ergonomia, istuvat hyvin myös EcoDesignin tematiikkaan.

EcoDesign demo-tuoli on tehty Lahti Green Design Weekin näyttelyä varten. Kukkapuroa ovat puhuttaneet etätyöskentelyn haasteet sekä lepotuolin estetiikka, jossa hän on etsinyt huippuun hiottua minimalismia. Tuolin paino on noin 8 kg, joten se on helppo liikuteltava.

Kukkapuro on koostanut ja kierrättänyt prototyypin oman aikakoneensa materiaaleista. Tuolin koivuiset kevyet sivukappaleet ovat lahtelaisen Korvenranta Oy:n valmistamat. Pintakäsittelynä väritön ja myrkytön Osmo-puuvaha. Istuin ja selkäosa ovat laminoitua ohutvaneria, jotka on kierrätetty aiemmista projekteista. Metalliset sideosat ovat Kukkapuron aiemman tuotannon standardiosia. Verhoilukappaleissa on pehmusteena 3 cm paksu kierrätetty vaahtomuovi. Näin valmistusprosessiin ei ole tuhlattu uusia luonnonvaroja lainkaan.

Spinnova©-kuidusta valmistettu kangasverhoilu on eleettömyydessään täyttä Kukkapuroa. Kovakierteinen, sileä pinta antaa veistosmaisen ulkonäön. Spinnovan kulutuskestävyys, sekä ympäristöä rasittamaton puuraaka-aine ja vähäpäästöinen, myrkytön valmistusprosessi luovat kokonaisuudelle korkeaa ekologista arvoa.


KAPENEVA, HANNU KÄHÖNEN

Kapeneva on monikäyttökaluste, joka toimii vaakatasossa istuimena ja pystyyn käännettynä apupöytänä esim kannettavalle tietokoneelle tai tarjoilutasona sängynsivussa. Yhdistämällä useampia rinnakkain tai peräkkäin Kapenevasta saadaan laajempia istuin- tai pöytäkokonaisuuksia kodin eri tiloihin.

Kapenevan geometrinen muoto mahdollistaa mielenkiintoisten kokonaisuuksien toteuttamisen myös julkisiin ympäristöihin kuten näyttely- ja aulatiloihin. Puun materiaaliset ominaisuudet korostuvat yksinkertaisen ja selkeän muodon ansiosta ja massiivipuun paino tekee kalusteista tukevia ja pitää ne paikoillaan ilman mitään lisäkiinnikkeitä.

Kapeneva on valmistettu kokopuusta, vaihtoehtoina ovat luonnonvärinen saarni tai kuultovärjätty koivu. Myös ekologisesti tuotettu koivuvaneri on mahdollinen. Pintakäsittelynä on lakkaus tai vahaus. Valmistuksessa käytetty puu on FSC-sertifioitua.

Kapenevan tuotanto on hiilijalanjäljeltään neutraali. Liimauksessa ja pintakäsittelyssä käytetyt aineet eivät aiheuta haittaa ympäristölle tai käyttäjälle valmistuksen ja käytön aikana eivätkä hävittämisvaiheessa. Kapeneva on tilaustuote, joten sillä ei ole myöskään kuljetuksen tai varastoinnin aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä.


KURKI-VALAISIMET, SAMI LAHTINEN

Kurki-valaisimet ovat säädettäviä/suunnattavia. Niiden kaikki osat voidaan helposti vaihtaa ja kierrättää. Valaisimien puuosat ovat CNC-jyrsittyjä.

Design driverit: hyvä valaistus, energiatehokkuus (LED), minimaalinen materiaalien käyttö, digitaalinen valmistettavuus, minimalismi, leikkimielisyys ja kierrätettävyys.

KURKI | large | säädettävä puinen led-valaisin (550x782x190 mm)

KURKI | medium | säädettävä puinen led-valaisin (445x470x162 mm)

KURKI | small | säädettävä puinen led-valaisin (315x358x142 mm)


AUKEAMA, HELMI LIIKANEN

Aukeama (2021) tekstiilimaalaus muodostuu Ioncell-kankaalle maalatuista väripinnoista, joiden päällemenokohdissa syntyy uusia värisävyjä. Liikasen ajatuksissa kerrokselliset väripinnat rinnastuvat uuden tiedon syntymiseen erilaisten näkökulmien kohdatessa. Kun kohtaamme ja kuuntelemme erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä, uudelle ymmärrykselle syntyy sijaa. 

 Teoksen abstrakti muotokieli mukailee kirjan aukeamaa, visualisoiden ajatusta uuden sivun kääntämisestä tai taitekohdasta. Tekstiilimaalaus on toteutettu 100% Ioncell-kuidusta valmistetulle kankaalle. Puu- ja kasvipohjaistentekstiilikuitujen tuotannosta povataan Suomen metsäteollisuuden seuraavaa lukua. Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kehittämä Ioncell-prosessi mahdollistaa korkealaatuisen tekstiilikuidun valmistamisen esimerkiksi puusta, ilman haitallisia kemikaaleja. Teknologia on vielä kehitysvaiheessa. 

Tekstiilimaalauksen toteutuksessa ekologinen näkökulma on otettu huomioon paitsi materiaalivalinnassa, myös käyttämällä Aalto-yliopiston painokangastyöpajan ylijäämä-reaktiivivärejä. Maalauksen abstraktimuotokieli kutsuu katsojaa tulkitsemaan vapaasti ja siksi se kestää visuaalisesti hyvin aikaa. Omat tulkinnat tai teoksen katsominen puhtaasti visuaalisena ilotteluna ovat tervetulleita. Ilo on tärkeää, ja se oli läsnä myös maalaushetkellä.


TAKANOJA, WALTTER MAHLBERG

Takanoja on kokoontaittuva, korkeiden työpöytien kanssa käytettävä seisontatuki.  Takanoja nojatukeen nojaaminen tauottaa staattista seisomista ja helpottaa jalkojen väsymistä. Se on kätevä apu seisomatyöpisteellä työskenteltäessä. Kokoontaitettavuuden ansiosta nojatuki on helppo säilöä pieneen tilaan. 

Päämateriaali: Sertifioitu suomalainen koivu

Lisämateriaalit: Paperikangas, teräs, nahka


PAUSE – YÖPÖYTÄ 2019, MIKKO PAAKKANEN

Pause on valmistettu kotimaisesta koivusta. Kaluste on pintakäsitelty öljyvahaseoksella, jota on helppo uudistaa. 

Rakenne on suunniteltu siten, että jokainen komponentti on mahdollista irrottaa ja huoltaa. Valon lähteenä toimivat laadukkaat Led-nauhat, joiden energian kulutus on pieni ja käyttöikä pitkä. Puutyöt on toteuttanut puuseppä-artesaani Mika Kallberg yhteistyössä Luxia.


UURNA, INNI PÄRNÄINEN

Suunnittelin kokopuisen uurnan, jossa tavoittelin ekologisuuden ja kotimaisuuden lisäksi valmistuksellisesti ketterää vaihtoehtoa, tinkimättä esteettisestä lopputuloksesta. Halusin malliston, joka olisi suhteellisen eleetön sekä ajaton, ilman sukupuoleen tai vakaumukseen liittyvää vahvaa viitettä tai symboliikkaa. 

Tavoitteena on käyttää mahdollisimman neitseellistä materiaalia ja välttää turhaa liimapuun ja puu jalostusasteen nostamista. Uurnan valmistuksen painopiste on lähituotannossa, joka tarkoittaa, että sen valmistus tehdään yhdessä paikassa, ja kaikki ylimääräiset kuljetukset ja varastoinnit karsitaan pois. Valmistuksesta se kulkeutuu yhden välivaraston kautta loppukäyttäjälle ja tuotantotapa mahdollistaa sen, ettei turhaa osien varastointia tarvitse tehdä.

Uurna kaikki osat ovat ekologisia ja maatuvia.  Uurnan astia osuus on toteutettu suoraan höylätystä lankusta, CNC työstämällä. Uurna sulkeminen tapahtuu ilman liimaa tai ruuveja, vaakalinjaisen tapin avulla kiilaamalla, joka tiivistää uurnan kannen ja johon uurnan roikutusnarut kiinnittyvät. Uurnan varastointi- ja kuljetuspakkaus on kierrätettävää pahvia.

Mallien materiaalit: pintakäsittelemätön mänty ja saarni sekä puuvillanaru.


ALVARI-VANERIVALAISIN, MAIJU P. RÄTY

Alvari-vanerivalaisin on syntynyt 2019 halusta tutkia valoa ja varjoa sekä ohutviiluvanerin mahdollisuuksia. Ajaton muotokieli, herkkä puumateriaali sekä nykyaikaiset numeerisen työstön menetelmät yhdistyvät valaisimessa ainutlaatuisella tavalla. Valaisin sopii niin kotiympäristöön kuin julkitilaan luoden ympärilleen kauniin valon ja varjon. 

Valaisinprototyyppi on laserleikattu 3 mm ohutviiluvanerista sekä 0,4 mm flex-ohutviiluvanerista. Valaisimen johdoksi on valittu pellavainen kangasjohto. Valaisimen ekologisuus näkyy niin muotoilussa, materiaalivalinnoissa, pakkautuvuudessa, kierrätettävyydessä, valmistusprosessissa kuin valonlähteen valinnassa. 

Valaisimen materiaaliksi on valittu vastuullisesti tuotettua suomalaista koivuvaneria ja muotoilussa on pyritty minimoimaan materiaalihukkaa. Rakenne on suunniteltu siten, että valaisin voidaan pakata osissa pieneen tilaan (flat-pack). Ajattoman kaunis ilme lisää valaisimen käyttöikää ja valaisimessa käytettävä pieni E27-kantainen LED-energiansäästölamppu on helposti vaihdettavissa.

Valaisin tarjoaa kehittämismahdollisuuksia ja valaisimesta on mahdollista toteuttaa eri kokoisia variaatioita sekä värivaihtoehtoja.